Google Analytics koulutus
Google Analytics on ilmainen www-sivustojen seurantajärjestelmä, jonka avulla organisaatiot pystyvät asettamaan tavoitteita, analysoimaan vierailijoiden käyttäytymistä sekä mittaamaan verkkopalveluun ohjaavien, muiden markkinointitoimenpiteiden tehokkuutta.
Koulutus on tarkoitettu niiden organisaatioiden henkilöstölle, jotka ovat jo asentaneet Google Analytics -järjestelmän ja käyttävät sitä, tai vaihtoehtoisesti suunnittelevat sen hyödyntämistä. Koulutus on tarkoitettu erilaisten organisaatioiden markkinoinnin, tietohallinnon sekä ylimmän johdon henkilöille.
Koulutuspäivän aikana saat kattavan käsityksen Google Analytics järjestelmän perusasetuksista sekä erilaisista valmiista ja muokattavissa olevista raporteista. Koulutuksen aikana saat myös käytännönläheisiä vinkkejä kerätyn datan hyödyntämiseksi.
Kouluttajana toimii Petri Mertanen, joka on Naviatech Solutions Oy:n toimitusjohtaja ja Web Analytics Association Suomen puheenjohtaja. Hänellä on yli 10 vuoden kokemus Internet-markkinoinnin parista ja hän on toiminut lukuisissa projekteissa, jonka asiakkaat vaihtelevat pienistä yrityksistä isoihin kansainvälisiin yhtiöihin.
Nykyään Petri toimii pääsääntöisesti hakukonemarkkinoinnin ja web-analytiikan asiantuntijana. Hän kirjoittaa myös omaa blogia (www.mertanen.info) ja toimii puhujana säännöllisesti niin kotimaisissa kuin ulkomaisissakin tapahtumissa.
Kohderyhmä: Myynnin ja markkinoinnin johto ja ammattilaiset






